yksi oli saanut minun kautta pesukoneen kesämökkille eikä edes asu suomessa.
yksi oli saanut elämän kohileen. vuosi sitten minun sanojen vuoksi
ja viimeinen on ihminen jota kannan nyt hyvinkin paljon.
Mutta toki piti olla itkukunkin aihetta aika määrteessä . joidenkin ajatus on ihminen on se yksi ja sama ettei se voi muuttua missään muodossa ei voi oppia tekemistään virheistään mutta olen itse sitä mieltä että voi
mutta ... on myös jotka menee toiseen suuntaan omien ajatuksien vuoksi pitää itseään niin täydellisenä
että ei siinä voi olla väärässä. Mutta myös he tekevät virheitä heidän tämän myöntäminen on paljon vaikeampaa. jopa kaaotista.
Mutta uskon että hekin saa raiteleen elämän jos heillä on halua ja oppia kunnoittaa toista.
Tällä hetkellä kaipaan viisaan ystäväni sanoja mietinkin miten hän voi missä kettu on ja missä kettu menee. onnellinen ken ties ?
Juhannus olen yksin kotona hyvä kirja ja kissa mitä muuta tämä nainen kaipaa no ketun mutta se ei ole saatavilla joten oma seura pitää kelvata.
Aina voi toivoa että jokut muuttuu musiikki palaisi ja kettu ystäväiseni. isoja toiveet molemat
Toivon että tänä kesänä ketään ei hallita vaan jokainen saisi olla oma itsenssä ei tehdä kahelita toisista joita ei voi omistaa eikä saa omistaa ei ystävää ei puolisoa ketään ei loppu pelissä voi omistaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kirjoittaa viestin julkaisen vain asialliset.