Tunne myrsky.

 Hyvä että on hiljaista vaikka joku humalassa käynkin turisemassa mutta silti hiljaista. Se tekee minulle hyvää.

Kuuntelin ääni kirjan joka on hieno se kertoo kasvusta se kertoo tuskasta ja paljon muustakin. Mélissa Da Costa : Vuorten talo. Siinä on aivan ihana loppu kohtaus  Ripaus pikku prinssiä ja kettua mutta myös Tarina/runo lumikellosta

Minä kuuntelin sen kirjan aivan yhteen menoon tarina kosketti monessa kohtaan kuten aikoinaan hänen ensimmäinen kirja kaikki taivaan sini.

Minä olen kuunnellut yötä . Tavallaan tunnen sen jännän tunteen, kun olisin pimeän verhon tai en pimeän harmaan. Verhon takana odottamassa jotain. Tavallaan on semmoinen jännä tunne. Joka tulee vain siitä. Kysymyksiä, miksi taas tiesin? Olin siitä jo puhunut ystäville. Viikko sitten puolitoista. Siltäkin tuli. Mä luulen, että kun puhuisi, niin se jäisi tulematta, niin kun niin moni muukin asia. Mutta ei se mennyt niin.

Tavallaan tunnen olevani myös pettynyt. Kysyen. Miksi näin? Tekisin huutaa raivota, mutta se ei hyödytä mitään. Koska ei se kumminkaan tunnustaisi mitään. Mä tiedän, että minäkin tunnen, lähtee joskus pois mutta olisin halunnut pitää sen ihmisen taskussa. Mut siihen toiset ei antanut lupaa. Niin mä ainakin tunnen. Mä itken paljon. Mutta ehkä se kuuluu asiaan. Ehkä se estää minua tulemasta vihaiseksi. Ensi kesästä ei voi tulla yhtä kaunis kun viime kesä oli sen tiedän jotain tai jonkun pitäisi tehdä taikoja.

Juuri nyt minä nautin hiljaisuudesta ja Ollin äänestä. Ota minua löytynyt musiikista uuttakin erästä irlantilaista musiikkia. Ja sitten suomalainen varjokoodi on tehnyt minun ison vaikutuksen.

Katsotaan miten kaikki menee vaikka luvataan kaaosta myrskyä ja tuhoa. Niin, kyllä mä toivon, että sieltä löytyy myös jotain, kaunistakin. Pakko sanoa. Ei Jumala voi olla niin julma.