Näin sadun hautakiven tänään. Miten on kaunis ja sievä kivi. Ihana viimeinen leposija.
Toinen hyvä puoli oli huomatta ,että en ole ainut joka on eksynyt ja pitää isoa ikävää . Siellä on toinen samalainen mutta en ihmettele kun on hänen kaksonen jolla on niin sama tyyli monella tapaa.
Itku ei ole useinkaan kaukana joskus kyynelet jopa karkaa.
Mutta silti tekee hyvää ,että hänen sisko pitää aina välillä terkut onneksi lupasi viedä kynttilän haudalle samalla kun vie oman.
Toistakin on ikävä jästipäätä. Mietin paljon tosi paljon.
Joku niin saa minut ajattelee niin vanha tuttu asia uudestaan saa kysyy minäkö vai joku muu. Mutta sen verran on itse tunto epätasapinossa tuon ihmisen kohdalla , että en usko uskon ,uskon että on jotain hienoa ja uutta. mutta silti mietin miksi ei. Hullua noidan kehää tiedän.
Mutta muuten asiat ilman kahta isoa ikävää ja paria pienempää on paremmin kuin viime vuonna.
Mutta se on elämän karuselliä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kirjoittaa viestin julkaisen vain asialliset.