Tampereella oli ihana olla veljeni kanssa näytelmä oli mahtava.
Mutta kun pääsin vuoden viimeisenä päivänä kotiin niin olinkin sitten kuumeessa ja kouristelin en jaksanut laittaa mittaria kainaloon koitin vain nukkua.
Jostain ihanasta on vuosi aikaa.
Mietin kaikkea huomaan itkeväni tosi paljon. On vain armoton ikävä ja kaipuu. Sitä on kun elämä on.
Toivon että She on onnellinen siitä kaikesta mitä on saanut aikaan ja tuntemaan. Toki tiedän ettei he ajattele näin. Totuutta on vaikea katsoa silmiin. Minä osaan ja tiedän ja kerron mutta se ei aina riitä.
Mutta jos olen hiljaa syy on monessa asiassa. Tiedän esim. She lukee tätä blogia. Mikä ei ole niin hauskaa. Hän tekee numeroa toiselle. Kuten aina.
Minä tahdon olla kuoressa toki kirjoitan jonnekin tiedän jo jopa miten ja minne. Minun on oikeus olla loukattu kun niin on käynyt. Minulla on oikeus tuntea olevani alla päin. kun olen. Se ei pitäisi olla kielletty. Minä pelastin väärän ihmisen juuri siksi että hän tehnyt mitä tehnyt. Ei olisi pitänyt soittaa poliisia ei sisustaa hänelle kotia. Ei kannustaa . Koska hän ei osaa olla kiitollinen. Hän ei osaa olla empaattinen. Sormella osoittelu on se jonka hän osaa . Siihen väsyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kirjoittaa viestin julkaisen vain asialliset.