En tiedä lukeekohan tätä enää. Hän luki joskus kommentteja . Sain aina välillä. Nyt mä en usko, että hän lukee. Liian paljon asioita, liian nopeasti, liian voimakkaasti, ja sitten oli törmäyskurssi.
Mä mietin. Olisinko voinut toimia toisin, olisinko voinut olla hiljaa ja ottaa vaan kaiken vastaan. Olisinko voinut vaan odottaa ja katsoa, mitä sattuu ennen kuin mä tein seuraavan liikkeen. Jos minulla olisi sanat. Jos minulla olisi sanat. Mä tiedän et sä sanoit. Mä tiedän ne oikeasti. Mä en tiedä onko niitä enää, mä en tiedä mitä on. Mä en tiedä mitä ei ole. Mä tiedän vaan sen, mitä minä itse tunnen. Minä en tiedä muuta kuin sen, miten sä kohtelet minua. Sit kylmyys. Mä en ymmärrä, jos joku on voinut joskus välittää kauniilla tavalla. Niin antaa niin kovaa kylmyyttä on pahinta, mitä voi olla. Kaiken kauniin jälkeen minä, jos kuka sen tiedän. Minä, jos kuka olen sen kokenut, niin karvalla tavalla. etten tahdo enään kokea sitä samalla tavalla en en koska se sattuu se pelottaa . Liian usein laitettiin " jäähylle" etten enään jaksa. Aina piti aloittaa alusta ja unohtaa mennyt. Aina piti vaan hyväksyä, ettei mitään. Loppuun. Mennään niin paljon sitä samaa. Halusin tietää, että se ei ole. Haluaisin sovun. Mä haluaisin rauhan.
Joku kysyy, joku kysyy. Miksi mä laitan tän kaikki julkisesti aivan siksi? Et, mulla on pieni toivo, että se luetaan. Mulla on pieni toivo. Näin, että voitais sopia. Mä katselen hänen tekemään piirrosta. Se on kaunis. Sinun herkkyyttä. Siinä on niin paljon kaunista. Jopa pieni hiiri kädessä. Mä tiedän, että hän pitää hiiristä. Teen siitä julisteen, jota mä katselen.
Koiranpentu. Nyt tiedät mikä on wiski, mitä ei voi juoda.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kirjoittaa viestin julkaisen vain asialliset.